Alunperin julkaistu keväällä 2021.
Olen Joonas, 24-v. lähihoitaja Keski-Suomesta. Työskentelen isohkossa palvelutalossa
ja haen lääkikseen toista kertaa valintakokeella.
Suurin tekijä tällä ei-tyypillisyys-sektorilla on varmaan se, etten ole käynyt lukiota.
Tän lisäksi olen ollut kolmanneksen elämästäni yh-isä, mulle se on jo niin normaalia, etten oikein osaa kertoa siitä mitään erityistä. Aina saa kysyä!
Lapsiarki ja lukiottomuus yhdistettynä täysiin työtunteihin on luonnollisesti vaatinut opettelemaan aikataulutusta ja luomaan eri vuoroihin “eri” rutiinit.
Kokemuksena tää on nostattanut mun arvostusta lukion käyneitä ja muita hakijoita kohtaan
todella paljon.
Mitä vahvuuksia saisin tästä opiskeluun?
Varmaankin tietynlaista varmuutta siihen, että oikeasti haluan tähän ammattiin. Työssä uskon lähihoitajataustan auttavan esimerkiksi vuorovaikutuksessa muun hoitotiimin ja kollegoiden ja potilaiden kanssa.
Lisäksi näen paljon esimerkiksi kuolleita jo nyt, joten tämäkään puoli kolikosta ei tule niin yllätyksenä.
Uskon myös, että nykyinen ammatti toimii polttoainevarastona motivaatiota varten, että jaksaa puurtaa sen unelma-ammatin eteen, kun pääsee näkemään paljon sellaista mitä voisi joskus tehdä itse.
Lisäksi osaan paljon perustaitoja mitä opetellaan lääkiksessä, esimerkiksi laskimoverinäytteen otto, erilaiset pistokset jne.
Miten moninaisuutta voitaisiin lisätä?
Amiksessa:
Ehkä asiasta voitaisiin yleisesti puhua ammattikoulussa enemmän, eikä torpata kaikkien haavetta "kun et oo lukiossa". Sen lisäksi pääsykoekiintiötä voitaisiin nostaa, ja/tai tuoda takaisin hoitoalan oma kiintiö.
Peruskoulussa:
Minulle itselleni koulussa lääkis oli ihan tabu, siitä ei puhuttu mitään ylä-asteella.
Puhuttiin aina vaan “perustason” ammateista tai lukiosta, ei juuri ollenkaan siitä,
missä opiskelisi ja mitä tekisi kun on päässyt korkeakouluun ja valmistunut sieltä.
Se olisi voinut jopa saada mut menemään lukioon eikä amikseen, en vaan ikinä kuullut sitä.
Ehkä sitä ei mainostettu mulle, koska olin sellainen "villi lapsi", who knows.
Olin kuitenkin sinänsä lahjakas, todella haastava opettajalle kun näin jälkeenpäin miettii.
(Olin sellainen luen kerran = muistan, en tehnyt läksyjä tai lukenut kokeisiin ja pärjäsin.)
Tän koulun ‘tabun’ varmaan rikkoi lopulta se, kun armeijassa tajusin että voin hakea korkeakouluun ja että varmasti selviän tuon nykyisen ammatillisen tutkinnon loppuun.
Tästä lähti käyntiin sellainen lumipalloefekti, joka sitten työelämässä yltyi ja yltyi, kunnes oli vaan pakko kaivaa kirjat esiin ja alkaa lukea. Siinä samalla se sitten tuntui koko ajan varmemmalta että tämä on se oma juttu.
Muille haluan sanoa, että on hienoa että meitä on paljon erilaisia ja on hyvä, että siitä
huolimatta on päässyt, tai haluaa päästä kouluun - oli se koulu mikä vaan.
Ig:ssä huonoa huumoria ja pääsykoearkea doggon kanssa @tie.laakikseen sekä tielaakikseen.wordpress.com
Kuvitus: Nova Kaspia (IG @novakaspia)